Jos syliin mustan maan sua joudun kantamaan, minä sinua vaan

Kukkuluuruu täällä ollaan! Menetin hetkellisesti mielenkiinnon lähes tulkoon kaikkeen. Vietin viime viikolla hiihtolomaa ja samaisella viikolla jouduin luopumaan yhdestä rakkaimmasta. Olenkin jonkun verran avannut myös hevosmaailmaa tänne ja tosiaan Kentsuhan tuli minulle hetkeksi takaisin. Silloin se tuntui raskaalta, mutta nyt olen enemmän kuin onnellinen, että Kentsu pääsi takaisin tuttuun ja turvalliseen kotiin. Loman alkajaisiksi käytiin maanantaina klinikalla tarkistuttamassa kavioita kaviokuumeen takia. No, niin kuin vähän osasin jo varautua, oli kaviot mennyt entistä huonommaksi, vaikka kaikki voitava oltiin tehty..

Olin tosiaan varautunut pahimpaan mahdolliseen, mutta kyllä se silti otti koville. Meillä oli yhteistä taivalta yhteensä yhdeksän vuotta ja sen aikana Kentsu, sekä minä, muuttui todella paljon parempaan suuntaan. Se oli aika villi kun se meille tuli, mutta alusta asti tuntui siltä, että se oli juuri minulle tehty. Heti ensimmäisestä kerrasta tuntui kuin kotonaan olisi ollut kun sen selkään kiipesin.

Luopuminen ja luovuttaminen on rankinta mitä tiedän, mutta uskolliselle ystävälle on vain tarjottava paras mahdollinen loppu. Eihän tuon päivän pitänyt koskaan tulla, mutta niin vaan viime torstaina päättyi Kentsun maallinen matka. Maanantaista torstaihin halusin pitää Kentsun vain itselläni enkä juurikaan puhunut asiasta kuin tallinomistajalle ja omalle perheelle.

Hetki tässä on itseään pitänyt keräillä, mutta nyt mielen valtaa vain ainoastaan hyvät ja onnelliset  muistot. Olen aina ajatellut, etten lopeta ratsastusta koskaan, mutta en haluaisi nyt jatkaa. En ehkä koskaan löydä yhtä mahtavaa hevosta, mitä Kentsu oli. Eikä sitä kai tarvitsekaan. Jokaisen heppatytön ja -pojan pitäisi löytää hevonen, jonka kanssa tuntisi niin maagisen suurta yhteenkuuluvuuden tunneta. Sitä ei sanoin selitetä.

Yritän palata mahdollisimman pian Jedin ja mun juttuihin. Halusin tulla vain kertomaan, missä ollaan lusmuiltu.