Aion sut kuljettaa mun paratiisiin takas unelmiini

Ensin olin kauheen ilonen tästä talvesta, mutta en osannu kuvitellakaan kuinka tää vie mun voimat. Suoraan sanottuna uuvuttava talvi ollut. Hirveesti kouluhommia, autojen kanssa pieniä ja suuria vastoinkäymisiä.. Päivät on menny suorittamalla ja toivomalla, että pääsispä jo nukkumaan. Muhun on hiipinyt vihdoinkin se paljon puhuttu talvimasennus, josta olen ollut hieman hämilläni, koska ei kuulu tällaset siniset tunteet meikäläisen elämään.

Energiapotkuja persauksiin on kuitenkin antanut reenit Jedin kanssa ja yleensäkkin elämä Jedin kanssa.  Tosin välillä pelkään puhuvani pelkästään vain koiraa, koska vietän suurimman osan ajastani Jempan kanssa. Ollaan tehty pirun hyviä rallytoko- sekä agireenejä tän blogihiljaisuuden aikana. Meidän elämä ei todellakaan ole ollut hiljaista, vaikka omasta mielestä se on välillä liiankin ykstoikkosta. Kun pystyisi katsomaan asiaa ulkopuolisin silmin, niin meidän elämässähän tapahtuu koko ajan! On varmaankin sanomattakin selvää, että olen hyvin onnellinen tuosta pienestä energiapakkauksesta, joka todellakin pakottaa nousee aamulla sängystä ylös (sekä nauramaan, liikkumaan, motivoitumaan, huolehtimaan, elämään..)

Meillä alkoi pari viikkoa sitten rallytokokurssikin, josta olen ollut hyvin innoissani. Jedin kanssa on ollut ilo tehdä hommia, koska se todellakin pystyy nyt keskittymään paljon paremmin. Kyllä toiset koirat edelleenkin tuottaa häiriötä, mutta ei todellakaan niin paljoa.

Rallytreenit on tiistaisin ja keskiviikkoisin agitreenit. Itse olen usein vielä tiistain rauhallisessa mielentilassa ja keskiviikkona saan yllättyä, mistä se leijona lähti matkaan. Meillä on treenit siis samassa hallissa  eri kentillä vaan. Tiistaisin saan pidettyä Jedin hallinnassa ja hillinnässä, keskiviikkoisin.. Noh, se on pirusti haastavampaa. Tiistaisin samalla kentällä saa työskennellä kuusi koirakkoa parin metrin päässä, keskiviikkoisin.. ei saa Hänen kentälleen tulla kukaan. Edes yksi koira sinne 20mx30m kentän toiseen päähän. Meillä on todellakin ihan erilaiset mielentilat 24 tunnin sisällä.

Olen ehkä hiukan yllättynyt siitä kuinka hyviä treenejä ollaan tehtykkään. Ollaan käyty noin kolmisen kertaa viikossa treenamassa, kaksi ohjattua ja yksi sitten omatoimi. Jokaisella kerralla on tullut hurjasti onnistumisia ja etenkin niitä fiilistä nostattavia tunteita. En halua ajatella, että koska se notkahdus tulee, koska tällä hyvällä draivilla on paljon kivempi mennä. Okei. Kyllä se sieltä joskus tulee, mutta se on pieni notkahdus, kun kaikki on sujunut niin smoothisti. Tarkoitan siis, että sen yli pääsee helposti.

Tämä talvi on opettanut mulle todellakin sen, että tee mitä tykkäät, kunhan rakastat sitä. Elämä on oikeesti ihan liian lyhyt kaikkeen murehtimiseen ja asioiden vatvomiseen. Vielä en ole ihan pystynyt sisäistämään tuota toista lausetta, mutta hyvällä matkalla ollaan kohti taas sitä positiivistaminää. Pientä keittiöpsykologiaa niin kaikki sujuu. No välillä se on kyllä vaatinut pään sisällä huutoa, käskemistä ja tappelua, ettei murheet vie mennesään. Kerkii sitä sitten myöhemminkin murehtimaan. Nyt mää nautin tästä (tyhmästä) lopputalvesta.