lauantai 28. marraskuuta 2015

Väsymys


Tämän viikon päällimäinen olotila. Meidän joululoma kestää sen viisi viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki kurssit ja tentit on tungettu kolmeen viikkoon. Onko mitään järkeä? No eipä oo ei. Torstaina koin jo semmosta uupumusta, ettei tosikaan. Vieläkin oon niin väsyny, että kiukuttaa. Vähäsen vaan, koska söin äsken hyvää ruokaa.. Otsikoksi olisi voinut laittaa myös "hyvä ruoka parempi mieli".


Koska ketään ei kiinnosta mun olotila, niin palataan sitten Jediin. Viikon kiireestä johtuen ei olla tehty oikeastaan mitään. Jedi on maannut mun kainalossa sen aikaa kun oon lukenut ja ihme kyllä kukaan ei mee vieläkään pitkin seiniä! On siis testattu, että manssi ei ole moksiskaan viikon tekemättömyydestä. Kahdesta viikosta en sitten menekään niin takuuseen. Voi olla, että ei kannata kokeilla ihan kaikkien terveyden kannalta.

Meillä jäi aksatreenitkin väliin eikä oikeastaan edes harmittanut, vaikka kohta varmaan tulee väkisinkin pidempi tauko. Agilitystä tulee kyllä aina hyvin energiaa ja siellä saa pääkopan nollattua, mutta tässä tilanteessa en vaan kehdannut lähteä kokeilemaan tuleeko sieltä sitä energiaa vai täydellinen romahdus. Yhden illan aikana sain Jedille kuitenkin naksuteltua pyörähdyksen toiseenkin suuntaan. Tärkeä taito sekin tietysti. Harmittaa kyllä inasen, että Jedi oli niin fiksu. Olisi ollut kiva naksutella pidempäänkin ja käyttää energioita siihen, mutta minkäs voit!


Tänä aamuna olin todellakin ulkona siitä kuuluisasta mukavuusalueesta, kun käytiin Torsti pennun kanssa mätsäreissä näyttelytreenissä. Torstihan on siis pyreneittenmastiffi, 5 kuukautta ja painoa 35 kiloa.. "Pieni" penne ei ole koskaan käynyt hallissa ja hihnassa se on lenkkeillyt ehkä viisi kertaa. Näyttelyhihnassa tämä oli sentään jo neljäs kerta kahden viikon aikana. Toropainen on hauska pentu :)

Viime viikonloppuna Jedin veli oli kyläilemässä ja pojilla meni yllättävän hyvin yhteen. Kuvat on otettu siis viikko sitten.






2 kommenttia:

  1. Meillä on myös koko syksyn tärkeät asiat seuraavaan kolmeen viikkoon.. Syyskuun alusta koulua on käyty mallilla 1,5h päivässä, ja nyt pitäisi sitten yhtäkkiä viettää koululla 9h päivässä ja lukea 5 eri tenttiin samalla. SIlti onnistun jotenkin pistämään koiran ja harrastamisen etusijalle :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin käy yleensä sillä tavalla, että vasta edellisenä iltana luen ja koira menee edelle, mutta nyt ei vaan voinu. Sen verta tärkeät aiheet kokeissa ja kirjoja yhtä koetta varten neljä.. Mutta onneks tällasta ei oo koko aikaa :D

      Poista