Tulipallosalama

Se ois agia taas! Eilen käytiin kokeilemassa taas radan pätkää ja todellakin kokeilemassa, koska päästiin esteelle numero kuusi. Luulin ottaneeni kotoa koiran mukaan, mutta se oli matkan aikana muuttunut tulipallosalamaksi, joka kimpoili bingispallona laidasta laitaan. Mulla oli aika suuria ohjaus- sekä vauhtiongelmia kun en yksinkertaisesti pysyny perässä. Sitten oli myös pientä treenitaskussaroikkumisongelmaa.. Se oli sen tulipallosalaman tuottamaa.

Noh, alku  meni tosiaan vitoselle asti hyvin ja kepeille laitettiin verkot. Ensimmäinen kerta meni nappiin, mutta sitten jouduttiin jankkaamaan pariin otteeseen, kun Jedillä tuli seinä vastaan. Kirjaimellisesti siis. Jotenki sitä ahdisti ne verkot ja kun vauhtia oli paljon niin ei se oikein jaksanu keskittyä pujotteluun. Sitte kun tuli se onnistunut yritys niin lopetettiin siihen. Loppuverkoissa tuntu siltä, että ei oltais missään reeneissä oltukaan, oli jotenkin niin vauhdikasta..

Muutenkin Jedi kävi ihan kierroksilla. Hallissa ei mitenkään päin rauhottunut ja sitä jäätiinkin oman vuoron jälkeen harjottelemaan. Verkkalenkeillä tuli kauheesti heijastimia vastaan ja niille piti ulista sekä tehdä ahniinihania "TÄÄLTÄTULLAAAN!!!" -syöksyjä. Muistelisin niin, että saatoin jokusen perkeleen sanoa mielessäni, ja toiset mokomat ääneen. Aina vaan ei voi ymmärää tota energiaa.

Eilen illalla tuntu, että olisin jossain kokovartalokipsissä. Nyt kun on tehnyt harjottelussa pitkää päivää, kävellyt osastoa edestakas ja sitten kotona pitäny lähtee vielä reippailee pariks tunniks Jedin kanssa, niin alkaa jalat huutamaan apua pikku hiljaa. Ja pääkoppa. Tällasina hetkinä olisi ihan superia, kun olisi se toinen vähän lähempänä auttamassa eikä 400 kilometrin päässä opiskelemassa. Ei auttanut muu kuin siirtää väsymykset ja kivut syrjään ja jatkaa paahtamista. Huomenna on onneksi vapaapäivä ja tänään on toiseksi viimeinen harjoittelupäivä!

Miksi kuuntelisin?