Kepkepkep

Kun on ollut hetken kirjoittamatta, niin aina tulee se päivä kun tekisi mieli hakata näppäimistöä ihan hulluna. Nyt olis sormenpäissä semmonen kirjoitusvimma.

Tuntuu, että mulla on joissakin asioissa kauheen suuret suunnitelmat ja toteutuskin lähtee hyvin käyntiin, mutta sitten ihan ykskaks kiinnostus lopahtaa. Näin kävi kesälläkin ja tämän kertainen innostus koski keppejä. Sain kaksi keppiparia ja uhosin, että nyt opetetaan kepit ihan kertaheitolla! Joo ja lehmätki lentää. Mielessäni olin ajatellut, että kepit opetellaan 2x2 tyyliin, koska onhan se nyt niin siistiä ja varmasti fiksuinta, koska siinä koiran on vaan pakko ajatella mitä se tekee. Olis ollut varmaan hyvä tapa, jos me jaksettais Jedin kanssa ajatella vähän pidemmälle kun pari kertaa. Tein hienon listankin siitä, miten edetään. Eipä kauheesti edetty!

Junnaaminen ei oo yhtään meidän juttu ja tässä tyylissä junnausta tuli. Mä ehkä vähän ahnehdin tyypilliseen kaikki heti mulle nyt -tapaani ja Jedi ei oikein jaksanu innostua tästä keppitreenistä. Kyllä se sieltä keppien välistä meni, mutta millään ei päästy eteenpäin. Toisaalta kiirehdin, toisaalta olisin voinut mennä omaa tietää ja oikoa. Tunne oli kuitenkin se, että tällä me ei vaan edetä.

Nyt kun annoin asian hautua niin älysin, että mitä helkuttia mä hinkkaan just prikulleen jonkun ohjeen mukaan, kun voisin tehdä niin, miten on mun koiralle parhaaksi. Otettiin sitten kepit uuteen syyniin ja aloitin kyllä samalla tavalla, mutta vähän nopeutin keppien siirtämistä. Enkä myöskään itse ole niin passiivinen kuin oikeassa 2x2 -tyylissä ja se on varmasti se suurin syy, miksi into on säilynyt eri tavalla. Jokaisella uudella harjottelukerralla helpotan keppien asentoa ihan niinkun neuvotaan ja nyt on puolimetriä siihen, että kepit olisi peräkkäin. Kesällä sain kahessa viikossa Jedin suoraan kahden keppivälin läpi :D

Hallilla jatketaan kuitenkin kepittelyä jotenkin muuten. Ihan siitä syystä, että tiedän keskittymisen olevan siellä vielä niin paljon huonompi. Jedille (ja mulle) käy paljon paremmin semmonen oppimistyyli, jossa saa mennä lujaa eikä pohdiskella, että kuinkas sitä sitte. Toki me välillä pysähdytään miettimään..

Sitte kun ois vähän isompi piha, niin voitais kepitellä enemmän kun neljä keppiä plus loppuspurtti palkalle.

Käytiin eilen ottamassa posetuskuvia montulla ja muutenkin lenkkeilemässä. Jedin nenän edestä lähti hiiri ja se ihan innoissaan jäi tunkemaan nenää ruohotupsuun. Yritettiin osottaa hiirtä, joka meni ihan rauhallista vauhtia parin metrin päässä ja Jedi lähtikin sinne suuntaan, seisoi hiiren vieressä, mutta ei vaan sokko nää! On siinäkin rottakoira.. Hiiri uiskenteli sitten hyvin rauhallisesti kuralammikon läpi karkuun ja Jedi the Metsästäjä jäi nuuskuttamaan, että mihin ihmeeseen hiirulin jäljet katosi..