Eihän hevosjutut ole täällä juurikaan ollut esillä, mutta kyllä tuo vaikuttaa koiraharrastukseen aikalailla. Aikaa jää rutkasti enemmän ja keskittyminen varmasti tuplaantuu. Tekemiseen voi tulla taas ilo eikä pelkkä suoritus, koska on "pakko".
Ja sitten taas itse aiheiseen, koirailuun. Ollaan käyty nyt kaksi kertaa uudella kurssilla ja tiesin välittömästi, että se on kun meille tehty kun luin sen esittelyteksin:
"Onko koirasi viretilaa vaikeaa hallita? Eikö arki tai harrastaminen onnistu? Palaako pinna helposti, paikallaan ei malttaisi pysyä väsyneenäkään ja hihnan toisessa päässä tilanteiden ennakointi tuntuu mahdottomalta? Impulsiivisesti käyttäytyvien koirien omalla kurssilla opetellaan muuttamaan ei-haluttuja reaktioita positiivisen vahvistamisen keinoin.
Tiesitkö, että impulsiivisesti reagoivat koirat ovat monesti lahjakkaita harrastuskoiria, mutta niillä on myös korkea riski monenlaiseen hankalaan käyttäytymiseen? Sellaisia koiria on perinteisesti käsitelty pakottamalla, rankaisemalla ja lopettamalla - mutta tehdäänpä tällä kertaa toisin! Valjastetaan tiede hyötykäyttöön ja opetetaan nollasta sataan kiihtyvät tulisieluiset huligaanit, pingottajat, arkajalat ja jäykistelijät kohtaamaan maailma avoimemmin.
Kurssilla opit ymmärtämään käyttäytymisen syyn ja käyttämään erilaisia tekniikoita sen ratkomiseen. Opettelemme mm. hätäjarrua, vastaehdollistamista ja toiminnan sujuvuutta, joiden avulla vaikeitakin reaktioita voidaan muuttaa ja hallita paremmin. Kurssilla huomioidaan harjoittelun yksilöllinen sujuvuus ja kaikkien osallistujien turvallisuus."
Teksti on lainattu Jirka Vierimaan sivuilta, www.jirkavierimaa.fi. Kaksi ensimmäistä kertaa on nyt käyty ja hyvältä näyttää. Asiat on ollut vielä hyvin yksinkertaisia, hallittuja poistumisia autosta ja katsekontaktin vahvistamista, mutta ensi kerralla on vähän enemmän häiriötä luvassa.
Tehtävät on ollut tosiaan hyvin yksinkertaisia, mutta näillä tähdätäänkin siihen, että koirat pystyvät sitten toimimaan hyvin myös ryhmässä ja siinä ahniinihanassa häiriössä. Ajattelin ensin, että sinne olisi tullut paljon "vaikeampiakin" tapauksia, mutta kaikilla tietysti on omat ongelmansa. Jedikin on käyttäytynyt paljon paremmin kuin ensin kuvittelin. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta olisi nyt sitten näyttänyt sen todellisen luonteensa kun on hyvä ohjaus heti vieressä.
Ensi kertaa odotellessa! Ehkä tähän bloggailuunkin löytyy se rytmi, tämän pikku tauon jälkeen. Olishan sitä muutamat reenitkin kertomatta. Teen sen kuitenkin erikseen niin ei tule mitään kilometri tekstiä. Luette sitten vaikka kaksi kilometriä putkeen, eri postauksina vain :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti