torstai 14. tammikuuta 2016

Oot mun nouseva aurinko



Kuulin viime viikolla sellaisen lupauksen tulevan suustani, mikä vaatii vähän aikaa ja harjottelua. Lupaus oli osallistua virallisiin rallytokokisoihin. Maha heitti jo silloin puoliksi ympäri, mutta tämä aamu toi tullessan jopa pienen odotuksen kisoista. Koska mulla oli vapaapäivä koulusta, niin mentiin jo aikasin aamusta hallille suunnitelmissa keskittyä rallykyltteihin.



Mehän ei olla Jedin kanssa koskaan moisia ratoja tehty saatika kylttejä nähty. Valittiin suht helppoja näin aluksi, koska halusin kokeilla miten tommonen pidempi rata sujuu. Melkein kaikkia tehtäviä ollaan tehty yksinään, mutta nyt olikin oma haasteensa kun tehtäviä tuli useampi peräkkäin. Jedillä oli taas mahottomasti kengurubensaa eikä se oman kropan hillintä tuntunut onnistuvan millään. Nauraa sai, vaikka toinen ihan tosissaan yrittää tarjota erilaisia vaihtoehtoja! Ihan vielä ei ole menny perille se, että kaikista helpoiten pääsisi palkalle kun kuuntelisi.. Yli-innokkuudesta en kuitenkaan halua moittia, ettei into laske liikaa. Siinähän loikkii, ei tää nyt niin vakavaa ole.


Saatiin treenilistalle monta kohtaa, mikä ei yhtään yllättänyt. Se kyllä yllätti kuinka hyvällä draivilla Jedi teki koko ajan. Verrattuna siis siihen minkälaista takkuamista on ollut. En edes kuvitellut, että se olisi seurannut noinkin pitkiä matkoja, koska en ole koskaan osannut harjotella pidempiä matkoja kuin muutamaa metriä. Kontakti kyllä laskee monessakin kohtaa, mutta oon silti tyytyväinen! Meille oikein hyvä lähtökohta. 



- Eteentulot joka suunnasta
- Paikallaan olo kun kierran ympäri (istu ja maahan)
- Hihnan käyttö (ei kiristy ja oo miten sattuu koiran ympärillä)
- Liikkeestä maahan (on kyllä tuttujuttu, mutta ei olla hetkeen tehty)
- Seuruussa käännökset, pujottelu, kontakti..
- Oma tarkkuus liikkeissä (jos kyltissä on kolme askelta, niin ota se kolme askelta)
- Täyskäännös, jossa käännytään eri suuntiin (tää oli ihan nevahööd)
- Omien käsien käyttö (rallyssa saa käyttää käsiapuja, mutta en tykkää niistä.. etenkään liikkeissä, jotka Jedi tekis ilmankin)
- Lisäksi kaikki muut kyltit, joita ei olla nähty/tehty


Lopuksi kävästiin metsässä tekemässä lumirallia. Tiesin, että tuolla alueella liikkuu paljon peuroja, mutta eihän ne näin talvella nyt niin haise Jedin nokkaan.. Eihän? Kyllä vain haiskahti. Jedi teki itsekseen jonkun aikaa hankitreeniä kun me muut mentiin polkuja pitkin. Luoksetulosta ei tietoakaan, mutta hyvin Jedi piti meitä silmällä eikä kauas karannut. Hetken aikaa jaksoin sitä katsella, mutta kun peuristen jäljet vaan jatkui ja jatkui niin vauhdista vaan haalarinlahkeesta kiinni ja remmiin.

Aamulla sain myös kokea pieniä ärsyyntymisen tunteita kun oltiin lähössä. Keksin myös yhden negatiivisen asian talvesta. Kaikkiin lähtöihin pitää varata paljon enemmän aikaa ja sitä tavaraa on jotenkin ihan julmetusti mukana. Siinä tavaroita kasaessa älysin myös, että auto on kauempana lämmityksessä eikä omassa pihassa. Koska olen kaikki kerralla -ihminen, niin hikihän siinä tuli kun raahasi treenikassia, muovikassia, häkkiä sekä koiraa autolle. Onneksi koira käveli kuitenkin omin jaloin ja antoi vetoapua. 


Aloitettiin jo aikaisemmin tällä viikolla harjoittelemaan sivulletuloa takakautta, ihan vain rallya varten. Pientä kengurumeininkiä luvassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti