Esimerkiksi meillä on nyt sellainen ongelma kuin rauhoittuminen. En tiedä mistä johtuu, mutta Jedi ei yksinkertasesti vain osaa enää rauhottua kun ollaan kotona. Voi olla, että johtuu siitä kun en pysty sitä niin paljon huomioimaan koulutöiden takia ja istun useamman tunnin esim. keittiön pöydän ääressä koneella naputtaen. Vaikka oltais tehty mitä aktivointia ja liikuntaa niin se ei vaan yksinkertasesti rauhotu. Vinkuu, haukkuu, riepoo pedit ja matot menemään. Tekee siis kaikkensa, että saisi huomiota.
Ongelma ei oo ennen ollut näin paha ja siksi vähän harmittaakin kun en varsinaisesti tiedä mikä nyt mättää. Meillä ei siis todellakaan ole ongelmana pelkästään se, ettei esim edistytä jossain harrastuksessa. Meidän arkikin on jo haastavaa ja tuottaa harmia. Etenkin kun toivoisin, että se koti olisi paikka, jossa Jedi pystyisi ottamaan rauhallisesti ja oikeasti lepäämään. Nyt kun se ei sitä ole niin kohtahan tuo on ihan hermoriekale.
Tällä viikolla ollaan jouduttu siis keskittymään ihan vain rauhoittumiseen, vaikka huomioo ei tulisikaan koko aikaa. Koska kevythäkki on matkustukseen käyttökelvoton niin tein siitä paikan, jossa Jedi saa oikeasti rentoutua. Ja mehän harjotellaan sitä niin kauan, että uni maittaa päivässä enemmän kun tunnin verran. Yöt sentään menee suht ok, vaikka kyllä se selkeästi enemmän kipsuttelee ja riepoo petiään pitkin poikin.
Sain neuvoksi laittaa ruuat kongiin ja antaa luita, mutta ne neuvot nyt on käytetty jo aika päiviä sitten..
Käytiin tänään fyssarillakin pitkästä aikaa. Meillä oli veljesten kanssa peräkkäiset ajat kun samalla kyydillä mentiin ja Keke oli ensimmäisenä. Käytettiin luppoaika hyödyksi ja käytiin oikea rentoutuslenkki pitkin rantoja. Mentiin löntystely vauhtia ja Jedi sai tutkia paikkoja mielin määrin. Oltiin molemmat jotenkin niin rauhoittuneessa tilassa, että vastaan tulleet rotikatkaan ei häirinnyt. Oli niin keväinen fiiliskin..
Pikkusen Jedillä oli jumia selässä, tasaisesti molemmin puolin. Kehuja saatiin hyvin kehittyneestä takapäästä ja letkeästä ravista. Aluksi Jedi möngersi koko ajan eikä meinannut rauhoittua, mutta sitten kun lihaksetkin rentoutui niin koko koiran keho "huokaisi" ja uni tuli hetkessä. Täytyy mennä taas vähän lyhyemmällä aikavälillä uudelleen.
![]() |
<3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti