Viime kerrasta onki tapahtunut vaikka ja mitä. Ollaan treenattu ahkerasti ja treenit on sujunu vaihtelevasti. Mitään katastrofi treenejä ei kuitenkaan ole ollut. Oon taas oppinut niin paljon uutta tosta koirasta. Lähinnä taas vaan sitä, että kuinka herkkä siitä on tullut eikä se olekaan mikään mahdoton luupää. Täytyy ite taas asennoitua uudelleen ja pysyä koko ajan hirmu kannustavana, että paketti pysyy kasassa.
Puhuin kaverin kanssa tästä ja hän sanoi hyvin: "eikös ne koirat tulekin omistajaansa? Eli Jedissäkin on pientä perfektionistin vikaa". Näin voi todellakin olla, koska sen ilme muuttuu välittömästi kun hommat ei onnistukaan :D
Treenien lisäksi ollaan käyty parit näyttelyt. Helsingissä oltiin tietenkin molempina päivinä, mutta mainetta ja kunniaa ei tullut. Ostoksia sitäkin enemmän! Lauant
Jedi oli kasvattajan mukana viime vkl Ruotsissa, sieltä tuli taas eri ja toinen sija. Pitkä matka nappaamaan hopeaa.. :D mulla on ainakin ihan lopahtanu koko näyttelyinto, kun ei niihin tuloksiin voi mitenkään vaikuttaa. Huoh. No Turussa käydään vielä nappaamassa yksi tulos, jotta joskus voidaan valioitua agissa. Sitä odotellessa ;)
Sillä aikaa kun Jedi oli Ruotsissa oli meillä hoidossa Jempan mamma sekä pieni 9 viikkoinen manssilapsi. Oikein reipas ja helppo tapaus, mutta siltikään ei pentukuume noussut! Oma manssi paras manssi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti